Kaikki ketkä Lappia yhtään tuntevat, osaavat sanoa sen sään olevan aina vähintäänkin oikukas. Varmimmin säästä tulet takuuseen, kun menet Lapissa ulos ja avaat silmäsi, mutta mainittakoon, että se sääolosuhde päteekin vain siihen missä olet silloin. Säähän vaikuttaa todella isosti tunturit ja niiden luomat korkeuserot. On hyvin yleistä, että jopa toisella puolella tunturia voi olla täysin erilainen sää kuin toisella puolella ja olosuhteet voivat myös muuttua kertaheitolla päälaelleen.
Luultavasti Ilmatieteen laitoksella säätä ennustetaan Lappiin arpakuution ja viskin voimalla. Enkä yhtään epäile, etteikö ne meteorologit ole vähintään kaljuja, koska sitä hiusten päästä repimisen määrää voidaan luultavasti verrata siihen nuoreen yliopiston pääsykokeisiin tenttaavaan tyyppiin kuka tajuaa päivää ennen kokeita lukeneensa väärää sisäänpääsykirjaa, sillä maininnalla, että nämä meteorologit tekevät niin päivittäin. Onnea heille.
Minä lähdin lokakuun alkajaisiksi kaverin luokse Lappiin Leville. Ajatuksenani oli toki päästä nauttimaan luonnosta ja tuntureiden maisemista. Parhaan ruska-ajan tiesin jo kutakuinkin olevan ohi, mutta toivoin silti näkeväni siitä jotain. HAH! No, ei ollut ruskaa enää kuin parissa puskassa ja pensaassa. Silmiä särkevän ruskaloiston näkeminen jäi ensi vuoteen. Onneksi Rovaniemeä ohittaessani matkalla pohjoiseen sain pari kaunista kuvaa rannasta, missä ruskaa oli vielä jäljellä. Sentään edes tämä kaunis hetki ja muutamat kuvat. Huh.
Harmaassa massassa
Olin kateellisena katsonut kauniin aurinkoisia ruska- ja kirkkaita revontuliyökuvia koko syyskuun somesta, mutta kun minä olin Lapissa, niin ensimmäisen päivän muutaman auringon pilkahduksen jälkeen lopun ajasta tätä taivaalla möllöttävää lämpöpallukkaa ei näkynytkään. Eikä kyllä näkynyt mitään muutakaan, eli niitä kauan ja hartaasti toivomiani revontulia kirkkaalla yötaivaalla.
Oikeastaan koko loman taivasta ja osittain maatakin peitti harmaa pilvivaippa. Great. Ystävä, kenen luona majailin tämän reilun viikon, kertoi koko syyskuun olleen kaunis, kirkas ja aurinkoinen. Toivoin tosissani, että hän valehteli, mutta näkemieni kuvien perusteella hän ei sitä valitettavasti tehnyt. Minulle osui sitten se kortin kääntöpuolen sää. Joka aamu heräsin toiveikkaana ja kurkkasin ulos ikkunasta toivoen muutosta jota ei tullut. Sääennustettakin välillä vilkuilin, enkä edes tiedä miksi… koska kuten sanottua, ovat ne yhtä tarkkoja kuin viisivuotiaan nimikirjoitus. Vähän sinne päin ja jotakuinkin noin, mutta ei kuitenkaan. Tässä tapauksessa meteorologit juhlistivat varmaan rankasti onnistumistaan. Laittoivat varmuudeksi joka päivälle puolipilvisestä pilviseen ja sadetta enemmän tai vähemmän. Onnistuivat summamutikassa ennustamaan ainakin Levin ja Ylläksen alueen sään oikein. Aika hyvä. Tätä harmaata massaa viikon ihmeteltyä, sai siitä jo kuitenkin huumoriakin revittyä instagram-julkaisuun.
Tapahtuipa matkalla kuitenkin niin, että Ylläkselle retkelle mennessä ja Ylläksen maisematietä ajaessa tämä harmaa massa, joka peitti sumuverhon lailla kaiken, alkoi yhtäkkiä rakoilemaan mitä ylemmäksi nousimme maisematietä Ylläksen rinteen juurella. Ja toden totta, hetken päästä pilvet humpsahtivat edestämme tipotiehen ja näimme Ylläksen huipun kirkkaana. Ällistyksen määrä oli iso, ja tapahtuma hämmentävä. Vaihdoimme suunnitelmat osittain lennosta tämän mykistävän sääilmiön johdosta, ja päätimme kivuta jonkin tunturin laelle toiveenamme päästä pilvien yläpuolelle.
Pikaisena päätöksenä valikoimme tunturin ja jatkoimme matkaa tältä kirkkaalta alueelta alaspäin takaisin sumuun, mistä lähtisi reitti Kellostapulille. Päättelimme, että jos Ylläs-tunturi on tästä reunakohtaa kirkas, niin pakosti Kellostapulikin on, koska se on viereisin huippu ja korkeammalla kuin tämä kohta.
Alku oli sumuista ja harmaata. Kuljimme Varkaankurun ohitse ja jatkoimme sinnikkäästi kohti Kellostapulin huippua. Reitti oli aluksi isoa selkeää hiekkapolkua joka hiljalleen pieneni ja kivikkoitui. Jossain vaiheessa polulta piti hypätä pois kohti tuntematonta, eli lähteä kulkemaan hurjassa rakkakivikossa ylöspäin sumussa. Emme nähneet huippua ollenkaan. Katsoimme vain Maastokartat app:sta, ettei sinne ole pitkä matka.
Minua hirvitti mennä tuollaiseen sumuun keskelle ei mitään, kovassa kivikossa ilman minkäänlaisia polkuja. En muista ihan hetkeen milloin jokin asia olisi jostain syystä hirvittänyt näin paljoa. Onneksi ystävä oli vain innoissaan.
Matkaa tehtiin tarkoilla askelilla ja välillä jopa nelinkontin, koska Kellostapuli on tunnetusti jyrkkä ja pelkästään kivikkoa. Perillä huipulla totesimme, että vaikka huippu on myös terävä laestaan ja josta pitäisi nähdä pitkälle, niin emme nähneet sen enempää kuin äsken alhaallakaan. Ehkä jopa vähemmän.
Pettymys oli suuri kun emme päässet pilven yläpuolelle. Luulimme, että pilvi oli noussut peittämään tässä ajassa myös Yllästunturin. Takaisin Varkaankuruun tulimme eri reittiä, teimme Varkaankurun nuotiopaikalla ruuan, yö laskeutui ja jollain pimeännäön osuudella taivalsimme takaisin autollemme ja lähdimme ajamaan takaisin kohti Leviä.
Kun ajoimme takaisin päin Ylläksen maisematietä, niin tapahtui se sama sääilmiö kuin aiemmin päivällä. Tämä ainoa kohta kirkkaana ja muualla pilvistä tai pilvessä. Tässä vaiheessa olimme puulla päähän lyötyjä. Olimmehan äsken korkeammalla kuin nyt.
Kohti pilviä ja niiden yli
Seuraava päivä koitti jälleen samanlaisessa säässä, joten koin tilaisuuteni tulleen tämän luonnonilmiön tutkimiseen. Otin suunnaksi saman kohdan kuin eilispäivänä, mutta ajatuksissani soi mantran lailla ”lähde siitä kohtaa kiipeämään ylös, missä huomaat jo olevasi pilvien tasolla tai yläpuolella”.
Onnekseni sama ilmiö toistui: alhaalla tuntui olevan vain harmaa pilvinen päivä, ylöspäin maisematietä noustessa sukelsin autolla pilveen jonka jälkeen edessäni sumuverhon takaa häämötti aurinko ja kohta kaikkialla oli kirkasta ja sumuverhon reunat näin kummallakin puolella minusta. Eli taas vain tämä kohta kirkas.
Parkkeerasin auton turvalliseen kohtaan pois tieltä ja lähdin kiipeämään Ylläksen rinnettä ylös. Hetken kiivettyäni samanlaista rakkarinnettä ylös kuin edellisenä päivänä, aloin hahmottamaan, että onnistuisin joten kuten. Pilvet olivat sen verran ylhäällä, että olisi vaatinut kipuamista täysin Ylläksen huipulle asti nähdäkseen kauemmaksi. Pilvimassa peitti myös alleensa kaiken, myös toisten tunturien huiput, joten näkemistä ei sinänsä ollut tämän enempää. Olin silti tyytyväinen maisemiin, ja olostani auringossa pilvien yläpuolella.
Mikä tämän ilmiön selittää?
Tunturin rinteellä ollessa ajattelin, että koska tuuli kävi takaatani, niin se kuljetti pilvimassaa Yllästunturin toiselta puolelta tänne päin, eli koillisesta lounaaseen. Pilvet olivat raskaita ja pysyivät tällä tietyllä tasolla. Tämä teki sen, että tuuli ei jaksanut nostaa raskasta pilvimassaa Ylläksen yli vaan pilvi kiersi korkeimman huipun kummaltakin puolelta ja palasi yhteen toisella puolella. Aurinko mahdollisesti voimisti tätä ilmiötä lämmittämällä tätä Ylläksen lounais-rinnettä, jolloin lämpö myös osittain haihdutti pilvimassaa pois.
En tiedä osuuko teoriani oikeaan, mutta siltä se näytti paikan päällä. Joku kalju meteorologi voisi varmaankin selittää tämän ilmiön paljon hienoimmilla sanakäänteillä ja korulauseilla, joista tavallinen pulliainen ei ymmärtäisi mitään.
Lappi lokakuussa ja harmaan sään summa summarum
- Lapissa on AINA ihanaa ja hyvä olla, oli sää mikä tahansa
- Lapin ruska on parhaimmillaan syyskuun keskivaiheilla
- Jos huomaat hauskan sääilmiön, jää ihmettelemään sitä siitä kohdalta, älä oleta että se on toisellakin puolella tunturia
- On hyvin normaalia, että Lapissa on ruskan jälkeen vain harmaata ja pilvistä ennen lumien tuloa
Harmittelin reissulla pariinkin otteeseen ystävälleni, etten saa hienoja kuvia kun aurinko ei ikinä paista enkä näe maisemia tuntureilta. Ystävän viisaat sanat osuivat:
”Kohtaa huono sää kuin haasteena mistä voi oppia, mikä tekee sinusta paremman kuvaajan ja vie sinua eteenpäin uralla. Sinulle helpointa on aurinkoisella säällä kuvaaminen, mutta koita kääntää ajatus siihen, että miten saat hienoimmat kuvat harmaudesta. Käännä sumu ja harmaa sää voitoksesi. Ikävät asiat voi aina ottaa oppina ja haasteena mistä voi selviytyä.”
-Ystäväni minulle
Joten lisätään listaan:
- Lapista saa upeita kuvia joka säällä
En saanut kokea sen kummemmin ruskaa, enkä aurinkoisia päiviä, enkä nähnyt sen kummemmin maisemia tuntureilta, mutta sain kyllä otettua todella paljon upeita sumukuvia, ja siitä pitää olla tyytyväinen.
Lähdin Lappiin ystävän luokse rauhoittumaan, rentoutumaan ja ottamaan aikalisää elämäni kanssa. Ja vaikka reissun sää oli harmaa ja ankea kuin mieleni Lappiin mennessä, palasin Lapista kotiin mieli ja sydän helpottuneempana, kevyempänä ja kirkkaampana. Lappi parantaa. Oli sää mikä vain. <3
Puspus!
-Muikku
