Kaupallinen yhteistyö Visit Ålandin kanssa // Retkeilyautolla läpi Ahvenanmaan
Innostuneisuutta, iloa ja ilta-aurinkoja. Seikkailuja, saunomista ja sielun syleilyä. Merituulen maininkeja, mielikuvitusmatkoja menneeseen ja makujen mieletöntä melodiaa. Tätä oli meidän 4 päivän reissu läpi Ahvenanmaan.
Kesäkuun viimeisen viikon helteet toivat tullessaan paljon odotetun kesäreissun. Vietimme neljä päivää retkeilyautolla seikkaillen Ahvenanmaalla. Menomatka saariston pohjoista linjaa pitkin, pääsaarella pari päivää seikkailua ja paluumatka suoraan pääsaarelta mantereelle.
Neljään päivään mahtui paljon. Paljon enemmän, kuin osasimme edes odottaa ja toivoa. Kaunista saaristoluontoa, kiehtovaa historiaa, sopivasti aktiviteetteja, lämminhenkisiä ihmisiä ja kohtaamisia sekä mahtavaa saaristolaistunnelmaa.
Ahvenanmaa matkailukohteena on kompakti ja monipuolinen. Pääsaarella ja lukuisilla erikokoisilla saarilla saaristomerellä on valtava määrä nähtävää ja koettavaa. Välimatkat ovat lyhyitä, joten jo muutamassa päivässä liikkuen ehtii nähdä todella paljon, on liikenteessä sitten autolla tai pyörällä.
Ahvenanmaan saaristomerellä seikkaillen
Meidän matkamme retkeilyautolla Ahvenanmaalle alkoi Kustavista. Ahvenanmaa on saavutettavissa suoraan mantereelta pääsaarelle laivalla tai pienemmillä lautoilla ja losseilla saariston kautta pomppien. Kustavista lähtee Pohjoinen linja, jonka ensimmäinen lautta kulkee Brändön saarelle (Åva). Me lähdimme ylittämään saaristomerta aamulautalla, jolloin aikaa jäi seikkailla Brändön saarella muutama tunti ennen seuraavaan lauttaan siirtymistä. Lautta oli tilava ja retkeilyautollakin sen kyytiin ajeli sujuvasti. Kaikkien saaristolauttojen aikataulut ja reitit löytyvät osoitteesta www.alandstrafiken.ax (Huom. muistathan varata matkat sesonkina etukäteen!)
Brändö sijaitsee keskellä Saaristomerta. Se ei suinkaan ole vain yksi iso saari vaan levittäytyy laajalle merialueelle. Sanotaankin, että Brändöön kuntaan kuuluu yli 1200 erikokoista saarta. Me käytimme aikamme Brändöön saarella nauttien luonnosta ja suuntasimmekin suoraan luontopolulle sekä näkötornille.
Jåsholman luontopolku (3km) ja katsaus saariston luontoon
Tämä 3km pitkä rengasreitti kulkee saaristolle tyypillisessä luonnossa, pienien metsiköiden läpi rantakallioiden kautta niityille. Lähtöpisteellä on pieni parkkipaikka ja reitti on merkitty valkoisin merkein. Suosittelemme varustautumaan luontopolulle kunnollisilla jalkineilla sekä pitkillä housuilla, sillä kasvillisuutta oli paljon.
Torsholman näkötorni tarjoili näköaloja
Toinen upea kohde tuli vastaan ihan sattumalta, sillä tien varressa näkynyt näkötornin kyltti houkutteli meidät tutkimusmatkalle. Näkötorni sijaitsee Torsholman kylän takana. Auton saa parkkiin levikkeelle, josta kävelymatkaa näkötornille on vain 300m. Suosittelemme kipaisemaan tornilla, jos vain aikaa on. Tornin luona voit nauttia myös eväshetken maisemia katsellen. Brändön saaresta enemmän tietoa löytyy täältä.
Iltapäivällä merituuli kutsui ja meidän oli aika jatkaa matkaa. Torsholman satamasta kurvasimme retkeilyauton seuraavan saaristolautan kyytiin. Tämä lautta kulki useamman välisataman kautta ennen päätepysäkkiään Vårdön Hummelvikissä. Lauttamatka kesti 2h 25 min. Matkan aikana voi hörpätä kahvit kahvilasta ja ihastella rikkonaista Saaristomerta. Jos lapsilla käy aika pitkäksi, löytyy lautalta heille leikkinurkkaus.
Ensimmäinen yö leirintäalueella Sandösundissa ja mitä ihanin ravintola-kahvila elämys!
Vårdöhön rantauduttuamme ajelimme Hummelvikista noin 8 km pohjoiseen ja suuntasimme Sandösundin leirintäalueelle. Sandösund sijaitsee aivan meren rannalla luonnon keskellä. Leirintäalueella on tarjolla erilaisia aktiviteetteja kuten kajakki ja pyörävuokrausta, minigolf ja Åland Flowpark seikkailupuisto. Uimaranta on erittäin lapsiystävällinen matalalla rannalla ja illaksi voi vuokrata myös saunavuoron lauttasaunasta. Me leiriydyimme upealle paikalle aivan rantaan, mutta ennen saunalautan saunavuoroa nappasimme pyörät auton perästä ja suuntasimme illalliselle.
Poljimme noin 1,5 km päähän Kallas Skärgård ravintolaan. Tälle paikalle on vaikea keksiä adjektiiveja, jotka kuvailisivat oikealla tavalla tätä ravintolakokemusta. Nopealla vilkaisulla aloimme ensin ihastelemaan täydellistä maalaisidylliä, jonka jälkeen sukelsimme sisään vanhaan navettarakennukseen paksun kivijalan suojiin ja sieltä löytyi uskomattoman kaunis ravintola. Pihapiirissä on tilaa niin ruokailulle kuin lasten leikeillekin. Kun tarkentaa katsettaan ja alkaa fokusoida yksityiskohtaisemmin tätä maalaisidylliä, alkaa huomaamaan kokonaiskuvaan taidokkaasti sulautetun aasialaisen aallon. Piha-aitauksessa ei olekaan vain kanoja vaan upeita silkkikanoja pöyheine turkkimaisine höyhenpeitteineen, pihan perältä löytyy japanilainen puutarha ja lammessa uiskentelee, mitä muutakaan, kuin koikarppeja. Lehtipuukuja ei olekaan koivukuja vaan kirsikkapuukuja. Piha on myös täynnä mitä eksoottisempia puita, pensaita ja myös hedelmäpuita.
Tämän kaiken kun sisäistää, ei voi muuta kuin huokailla ihastuksesta ja yllätyksestä. Vielä kun saamme eteemme täydellisen menun, jossa on käytetty vahvasti paikallisia ja perinteisiä suomalaisia raaka-aineita, mutta maut vievät mielikuvitusmatkalle aasiaan, ei enää enempää voisi kaikki aistit yhdessä hymyillä ja hämmästellä. Kaksi niin eri maailmaa pitääkin olla juuri niin yhdistettynä, kuin Kallas Skärgård sen tekee.
Ahvenanmaan historian hyökyaalto
Seuraava päivä oli meillä todellista historian jylinää valtavana hyökyaaltona annosteltuna. Jos mahdollista, suosittelemme jakamaan seuraavat kohteet kahdelle eri päivälle, jotta näistä upeista ja arvokkaista kohteista saa kaiken irti.
Vårdöstä lähdettäessä kohti pääsaarta kannattaa hetki ihastella suurta ja upeaa kivikirkkoa. Vårdösta löytyy myös Ahvenanmaan koulumuseo sekä Anni Blomqvistin asuintalo. Me emme tällä kertaa näissä käyneet vaan suuntasimme ensimmäisenä Bomarsundin linnoitukselle.
Bomarsundin linnoituksen historia on mykistävä
Bomarsundin linnoitus on yksi tunnetuimpia historiallisia kohteita ja muinaismuistoja Ahvenanmaalla ja sillä on myös suuri merkitys Ahvenanmaan nykyhetkeen, koska tämän linnoituksen seurauksena Ahvenanmaasta tuli aseistamaton vyöhyke. Bomarsundin linnoitus alueena on laaja ja sinne kannattaa varata aikaa. Linnoituksen alueella kulkee eripituisia reittejä.
Linnoituksen viereen on rakennettu aivan uusi vierailukeskus, jossa on loistavasti toteutettu ja helposti sisäistettävä informatiivinen näyttely linnoituksen koko historiasta ja sen vaikutuksesta Ahvenanmaan nykypäivään. Näyttely on maksullinen, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Täältä kierros raunioilla kannattaa aloittaa!
Kastelhomin alue on Ahvenanmaan monipuolisin pienessä paketissa
Bomarsundista matka jatkui noin 10 km päähän Kastelholman alueelle. Tämä on kokonaisuudessaan todella monipuolinen ja laaja alue. Suosittelemme varaamaan tännekin reilusti aikaa. Erityisesti lasten kanssa täällä saa helposti kulumaan vaikka koko päivän.
Me aloitimme alueen kierroksen vuonna 1784 rakennetusta vankilamuseo Vita Björnistä. Museossa esitellään vankeinhoidon historiaa 1700- luvulta 1950 -luvulle. Museo koostuu vankiselleistä ja samassa rakennuksessa olleesta vanginvartijan perheen asunnosta. Siinä pientä vankiselliä katsellessa kovasti mietti, millaista vangeilla on ollut, kun samassa pienessä sellissä on saattanut olla sekaisin naiset, miehet ja lapsetkin. Vankilan toiminta loppui 1975. Tämän jälkeen Ahvenanmaalla ei ole vankilaa ollutkaan.
Alueella sijaitsee myös Jan Karlsgårdenin idyllinen ulkoilmamuseo, jossa ihasteltavaa riittää. Tämä museo alue esittelee Ahvenanmaalaisia perinteitä ja rakennuksia 1850 luvulta. Ulkoilmamuseo koostuu yli 20 rakennuksesta, jotka on siirretty alueelle eri puolilta Ahvenanmaata. Lapsia ajatellen paikka on ihana. Siellä on lampaita rapsuteltavana ja leikkipaikka, jossa on mahdollisuus testailla millaista elämää elettiin ennen. Alueelta löytyy myös uimaranta hellepäivien virkistykseksi.
Kastelholman alueen suurin ja näyttävin kohde on tietenkin Kastelholman linna. Linnassa mielikuvitus lähtee lentoon ja sen historiaa lukiessa saa vain ihmetellä. Esimerkiksi; montako tulipaloa tarvitaan linnan tuhoamiseen? Ilmeisesti kymmenkuntakaan ei siihen riitä, kun tämäkin linna on edelleen pystyssä – tosin useasti ja upeasti kunnostettuna. Linna on rakennettu aluksi puolustuslinnakkeeksi 1300- luvulla. Linnan historia on vaiherikas ja se onkin selkeästi kuvattu linnan sisäpihan aikajanalla. Kierrokselle voi ottaa mukaan audio-opastuksen. Linnan lapsiseikkailijoille on tiedossa aarrejahti, jossa linnaa esitellään aarrearkuista löytyvien tarinoiden muodossa. Kierrellessämme linnassa näimme myös muutamia valkeita pikkukummituksia, ehkäpä näidenkin tarina aukeaa lapsivieraille aikuisia paremmin.
Åland Distillery on alueen sydämessä ja mitä mainioin paikka pysähtyä lounaalle tai drinkeille. Distillery on Ahvenanmaan ainoa tislaamo joten lämmin suositus maistaa heidän omia drinkkejään kahvilasta. Mikäli haluaa päästä tislaamokierrokselle maistelumenuineen, on se mahdollista kun ottaa yhteyttä tislaamoon kuten me teimme. Tislaamokierroksella pääsee tehtaan puolella tutustumaan tislauksen saloihin sekä maistelemaan ravintolassa mitä hienoimpia makuja heidän ainutlaatuisissa Gineissään.
Ahvenanmaan läntisimpään kuntaan yöksi
Kun historiallinen hyökyaalto alkoi laantua, oli meidän aika ajella Eckeröön, kohti seuraavan yön leiripaikkaa. Ennen lähtöä nappasimme matkaan mukaan vielä suolaisia herkkuja Taffelin tehtaanmyymälästä, joka sattui olemaan matkamme varrella.
Eckerössä yövyimme upealla Degersand resortilla. Sinne oli Kastelholmasta matkaa noin 40 km. Degersand resort on kaunis ja rauhallinen resortti merenrannalla. Viihtyisä ravintola Q tarjosi monipuolisen ja todella maistuvan menun nälästä kurniviin vatsoihimme. Suuret annoskoot löivät meidät kuitenkin tällä kertaa kovasta nälästä huolimatta. Touhukkaan päivän kruunasi rentoutuminen luksus-saunassa merinäköalalla. Ja tietenkin pulahdus virkistäviin merenaaltoihin.
Merta kohti meloen ja illaksi kokemaan Ahvenanmaan kesäiltaa satamaan
Seuraavana aamuna siirryimme Käringsund resortille aktiviteettien kutsuhuutoon vastaten. Tässä vaiheessa emme vielä olleet varmoja, mitä meillä olisi edessä. Käringsund resortilla selvisi, että valikoima oli todella laaja. Käringsundissa on sesonkiaikaan viikko-ohjelma, josta voi katsoa päiväkohtaisen ohjelman, järjestetyt safarit ja muut toiminnat. Lapsille on sekä maksullisia että ilmaisia aktiviteetteja. Halutessaan voi ostaa aktiviteettirannekkeen, jolla saa testailla pitkän listan eri aktiviteetteja. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisi meillä ollut rannekkeet jo kädessä,
Tällä kertaa me päädyimme valitsemaan melonnan. Vuokrasimme kajakit ja suuntasimme merelle. Ei tosin kauaksi, koska ihan Käringsund resortin edustallakin riitti ihasteltavaa ja seikkailtavaa. Lisäksi oli vain ihana nauttia rauhassa meren hellästä laineilusta edellispäivän hyökyaallon jäljiltä.
Voimme sanoa, että jos kaipaa monipuolisesti aktiviteetteja ihan jokaiseen makuun ja ikään sopivaksi niin suunta Käringsundiin. Resortilla on laajasti myös yöpymismahdollisuuksia. Se onkin suosittu kohde lapsiperheiden kuin myös aikuisten keskuudessa, ja järjestetäänpä Käringsundissa paljon eri urheilutapahtumia kuten joka vuotinen Käringsund Triathlon, (joka muutamien vuosien vanhalla kokemuksella sanottuna on todella kiva kisa!)
Pääkaupungin rentoon sykkeeseen
Eckeröstä lähdimme Ahvenanmaan pääkaupunkia Maarianhaminaa ja seuraavan yön leirintäaluetta kohti. Yöpymiseen valitsimme Gröna Udden nimisen resortin. Rauhallinen ja viihtyisä leirintäalue, joka sijaitsi myös merenrannalla, mutta lisäksi aivan keskustan vieressä. Ajoimme auton parkkiin omalle paikallemme ja lähdimme kävellen illalliselle Maarianhaminaan. Gröna Uddenista saa tosin myös vuokrattua polkypyöriä, joilla keskustaan pääsee polkaisemaan hetkessä.
Illalliselle päädyimme Arken Gardeniin, joka on Maarianhaminan Itäsatamassa. Viihtyisä ravintola ja ystävällinen palvelu yhdessä maistuvien ja visuaalisesti kauniiden annosten kera oli viimeisen reissuillan illallisen arvoinen. Tyytyväisinä lähdimme ruoan jälkeen satamaan fiilistelemään tunnelmaa.
Satamaan saavuttaessa meidät otti vastaan lämmin ja hieman kostea ilmasto. Turkoosina hohtava merivesi, valkeat purjeveneet, jotka keinuivat hiljalleen vierivieressä mastoissaan kevyesti kilkahtelevat purjeiden narut, ravintolalaivan yllä riippuva valaisinjono vasten hämärtyvää taivasta sekä vastaan kulkevat iloisesti rupattelevat ihmiset vetivät meidät täysillä mukaansa. Hetkeksi unohduimme jonnekin hyvin kauaksi kotoa, todellakin lomalle.
Merellä ennen, merellä tänään
Reissumme viimeinen päivä ja edessä oli merimatka mantereelle. Meidän lauttamme mantereelle lähti vasta iltapäivällä, joten aamupäivästä nappasimme jokaisen minuutin tehokäyttöön. Saimme vielä sukeltaa hetkeksi Ahvenanmaan kulttuurin ja historian pariin.
Ensimmäinen kohteemme oli Maarianhaminan vanha Merikortteli, jossa pääsi tutustumaan vanhoihin puuveneperinteisiin. Merikorttelissa sijaitsee myös taidekäsityöputiikki, Salt ateljee sekä Guldvivan korupaja, jossa taidokkaat korusepät taltioivat Ahvenanmaan tunnelman käsityönä koruihin. Näistä myymälöistä tarttui ihastuttavia tuliaisia kotiinviemisiksi.
Puuveneperinteitä Korupaja Guldviva
Seuraavaksi suuntasimme Maarianhaminan kävelykadulle sekä kuuluisille Ahvenanmaalaisille pannukakuille. Pannukakkuja maistelimme Svarta Katten Cafessa, joka sijaitsee ihastuttavassa 1800-luvun puutalossa. Ehkäpä kadulla rapsutuksia kehrännyt paikallinen kissa toimi meille sisäänheittäjänä tähän kahvilaan. Svarta Katten cafessa lähes kaikki on gluteenitonta ja vähintään laktoositonta. Myös vegaanit, maidottomat ja muut erityisruokavaliot kuten VHH oltiin huomioitu. Tämä kahvila onkin erityisruokavaliota noudattavien paratiisi, sillä kannattaa kuulemma vain kysyä ja pyytää, niin täältä varmasti saa jotain mitä kuka tahansa saa syödä.
Svarta Katten Maarianhaminan kävelykatu
Vielä hetkeksi historian aalloille
Vatsat täynnä tätä erikoista Ahvenanmaan pannukakkua suuntasimme vielä viimeiseen museokohteeseen, Pommern museolaivaan ja Ahvenanmaan merenkulkumuseoon. Näitä kohteita ei todellakaan kannata ohittaa vieraillessaan Ahvenanmaalla.
”Olemme meren kansaa, tiemme on meri
Elämme meren kera, merestä ja merellä
Tiedämme, että meri antaa ja ottaa, eristää ja yhdistää
Meri on sekä menneisyydessämme
että tulevaisuudessamme
Meri on tässä ja nyt”
Merenkulkumuseo on mielenkiintoinen sekoitus informatiivista historiaa ja ihastuttavia mielikuvitusta herätteleviä tarinoita. Lisäksi siellä pääsee opettelemaan solmujen tekoa ja sinne on myös saatu säilöön ihka oikea merirosvolippu, joita maailmassa on vain kaksi!!
Ahvenanmaan merenkulkumuseota sanotaan myös lasten merenkulkumuseoksi. Museosta löytyy laivarotta Rubyn omia pienoisnäyttelyitä piilotettuina pieniin rotankoloihin ympäri museota. Museossa voi kiivetä suurmastoon ja tehdä muitakin laiva-askareita. Lastenhuone ”Ruby ja Meri” on mielikuvituksellinen maailma merenpinnan ylä- ja alapuolella.
Toukokuusta syyskuuhun museolaiva Pommern on avoinna yleisölle. Samalla lipulla pääsee sekä merenkulkumuseoon että museolaivaan, ja nämä kaksi eri kohdetta voidaan erottaa myös eri päiville, vaikka sama lippu onkin.
Pommern on rakennettu rahtialukseksi, joka lähti telakalta Skotlannista vuonna 1903. Viimeisen rahtimatkansa se teki vuonna 1939. Museolaivana Maarianhaminan Länsisatamassa se on ollut jo 1950-luvulta asti. Laivaan astuessa pääset pestautumaan mukaan 100 päivää kestäneelle meriseikkailulle ja kokemaan yhdessä miehistön kanssa elämää laivalla myrskyissä ja tyvenessä. Laivan kolme kantta ovat kaikki avoinna. Sääkannella saat mukaasi audioäänitteen ja pääset salakuuntelemaan miehistön keskusteluja äänipolkua kulkiessa. Välikannella pääset osallistumaan laivan töihin ja vapaa-aikaan vaikkapa tanssin pyörteissä. Lastitilassa pääset kokemaan luonnonvoimat: kun luonto pauhaa, miehistön koko hierarkia katoaa. Niin kapteeni kuin jungmanni ovat yhtä voimattomia.
Lapset pääsevät laivarotta Rubyn matkassa äänipolulla kuulemaan laivan salaisuuksista. Rubyn matkaa suositellaan 5-12 -vuotiaille lapsille, vaikka kyllä Rubyn salaisuudet alkoivat meitäkin kovasti kiinnostamaan.
Heipat Ahvenanmaalle – kotimatka mantereelle
Tuli aika jättää tämä historiallinen upea purjelaiva ja aloittaa kotimatka kohti hieman modernimpaa merimatkaa. Autolauttamme lähti Långnäsistä, jonne on Maarianhaminasta matkaa noin 25 km. Matkalla satamaan pistäydyimme vielä nappaamaan mukaan viimeiset tuliaiset Lemlandista Amalian limpparitehtaalta. Samasta paikasta löytyi myös Mercedes Chocolaterie, josta sai ihania pranileja.
Merimatka kotiin taittui leppoisissa tunnelmissa Finnlinesin tasaisella kyydillä. Finnlines on rahtialus, joka kyyditsee mukanaan myös lomalaisia. Meidän reitti kulki Långnäsistä suoraan Naantaliin. Tällä reitillä tarvitsee olla jokin kulkupeli alla, jolla ajella laivaan. Tähän tarkoitukseen käy niin auto kuin pyörä. Laivalipun hintaan kuuluu aina buffetateria. Reitille on mahdollisuus varata myös hytti. Lemmikkien kanssa matkustavien sellainen onkin aina varattava.
Ahvenanmaa on täynnä kulttuuria, historiaa, elämyksiä ja kokemuksia. Meidän nelipäiväinen matkamme Ahvenanmaalla kului hujauksessa, koska tekemistä ja näkemistä oli niin paljon, kuin ehti vain aikatauluun sisällyttää. Mikä parasta, vielä jäi paljon seuraavaankin kertaan.
Kaikki tarvittavat infot Ahvenanmaan reissun suunnitteluun löytyy kätevästi osoitteesta www.visitaland.com
Aurinkoisin seikkailuterkuin,
Salla @curioustoeshappysouls ja Muikku @seikkailumuikku