Olen saanut paljon kysymyksiä yksinretkeilystä, ja koska haluan, että muutkin saavat kokea mitä olen itse kokenut, otan aiheesta jutun juurta jopa kahden postauksen verran. Olen nimittäin saanut paljon viestejä siitä, miten toivotaan, että uskaltaisi lähteä retkeilemään ja vaeltamaan yksin, mutta jokin siinä estää. Niin esti minuakin, jopa hyvin pitkään.
Tämä postaus on yksinretkeily -aiheen postaus nro 1/2. Tässä postauksessa kerron miten olen itse kasvanut tällaiseksi retkeilijäksi kuin olen nyt, ja kerron ensimmäiset 6 vinkkiä mitkä itse sain matkan varrella huomata. Seuraavassa postauksessa nro 2/2 käyn läpi tarkempia kysymyksiä; mitä kannattaa ottaa huomioon, mitä mukaan ja miten tehdä monissa tilanteissa. Eli vastaan teidän lähettämiin kysymyksiinne. Kysymyksiä saa laittaa IG:ssä @seikkailumuikku tai tämän postauksen kommentteihin.
Pikku sudenpennusta on kasvanut rohkea Seikkailumuikku
Olen aloittanut partion veljieni jalan jäljissä vuonna 1999, eli 7-vuotiaana. Tätä kirjoittaessa takana on siis jo 22-vuotta partiouraa. Sieltä on siis varsinainen retkeily juontanut juurensa, kun taas itse reissailu ja seikkailu tulee kotoa veren perintönä. Partio on, yllättävää kyllä, varsin erilainen harrastus loppuen lopuksi kuin omalla vapaa-ajalla toteutettu retkeily ja vaellus. Toisin kuin voisi luulla, on partio siis hyvin erilaista retkeilyä kuin se, että lähden tästä yksin tai kaverini kanssa metsään.
Partiossa on tietyt toimintatavat, välineet ja ohjeet tehdä asioita. Siellä esimerkiksi ruokaa tehdään aina isommalle porukalle, ohjelma on tietynlaista aktiviteettia ja välineet ovat monesti yhteisiä ja tietynlaisia. Vesi otetaan kaivosta tai kannetaan mukana kanisterissa ja retki on lähes aina joko partiokämpälle, lähiretkeilyalueille isolla puolijoukkueteltalla tai laavuilla. Meillä silloin aikoinaan kun aktiivisena olin, niin raahattiin kamat tiettyyn paikkaan ja oltiin siinä kaksi yötä. Tehtiin mitä on aina tehty tai mitä muut teki, eli seurattiin toisia, päätettiin ja toteutettiin kaikki yhdessä isossa porukassa. (Tämä on siis minun kokemus. Ja juontaa aikaan ennen vuotta 2013. Tiedän kyllä partioryhmiä, jotka toteuttavat partiota upealla seikkailufiiliksellä ja aina uutta ja jännää tehden. Uskallan kuitenkin väittää, että siinä on silti tietty ero yksinretkeilyyn ja jopa myös kaverin kanssa partion ulkopuolella retkeilyyn.)
Ei ollut siis mitenkään ”ihan vaan kaiken handlasin” -hommaa aloittaa oikeasti retkeily partion ulkopuolella. Ehei. Kyllä sitä useampia asioita joutui miettimään uusiksi ja hankkimaan _paljon_ lisää varusteita, vaikka partio antoikin aivan loistavan lähtötilanteen. Piti vain alkaa ajattelemaan kaikki hyvin yksilötasolla. Mielestäni oli helpompaa järjestää retki 20:lle lapselle kuin että yksin tai kaverin kanssa miettiä miten vedet ja eväät riittävät ja missä nukutaan ja mikä reitti kuljetaan. Kaiken lisäksi aikuisena olin jo hetken ollut poissa aktiivipartiosta kun koin, että nyt on pakko päästä aloittamaan oma retkeily. Halusin sitä itseasiassa hyvin paljon ja kauan: mennä vaeltamaan Lappiin, tehdä pitkiä päiväretkiä, seikkailla ympäri Suomen maata ja retkeillä oikeasti yön yli retkiä.
Kun ei ollut kaveria kenen kanssa mennä, ja yksinretkeily tuntui vähintäänkin kurjalta ajatukselta
Siinä syy, miksi kesti niin kauan aloittaa oma retkeily partion ulkopuolella. Ei ollut kenen kanssa mennä, ei ollut inspiraatiota mihin mennä, miten mennä, saati edes halua tai ymmärrystä mennä yksin. Elettiin muutenkin sellaista aikaa Suomessa, että retkeilybuumi ei ollut vielä lähtenyt, joten inspiraation puute oli iso, Sitten 2018 löysin Facebookin ”Vaellusseuraa” ryhmästä ilmoituksen, johon vastasin. Myöhemmin päädyin tämän ilmoituksen laittaneen muikkelin kanssa retkelle, ja siitä se opettelu kaikkeen tähän lähti. Kiitos tälle, nykyisin jo tärkeälle ystävälle, joka luotsasi minua kaikessa alkuun.
Oppi nro 1. Aloita kokeneemman kanssa!
Alku meni hitaasti. Hyvin harvakseltaan tuli käytyä retkellä, kun ei sitä seuraa ollut, mutta mitä enemmän aloin haluamaan retkelle, sen paremmin löytyi joko seuraa kavereista tai rohkeutta ottaa tuntemattomiin yhteyttä. Vuotta myöhemmin syksyllä 2019 olin taas täysin uuden ihmisen kanssa retkeilemässä. Se oli aikakautta kun ymmärsin, että tätä haluan oikeasti niin paljon. Haluan seikkailla, retkeillä, matkailla ja näyttää tämän riemun kaikille! Silloin niiden ajatusten myötä syntyi Seikkailumuikku.
2019-2020 talven harmittelin edelleen paljon sitä kun ei vieläkään tullut niin aktiivisesti mentyä metsään, vaikka toki koko ajan enemmän. Onneksi 2020 koronasulku teki sen, että päädyin menemään kerran yksin. Ja voi luoja miten kirkastava kokemus se olikaan! Toki olin käynyt kävelemässä ja lenkkeilemässä aina paljon yksin, mutta en kunnon päiväretkellä ruokien kanssa vailla päämäärää, vain karttaa vilkuillen. Siitä lähti minun yksinretkeilyni.
Oppi nro 2. Aloita päiväretkeilystä, eli mene pitkälle päiväretkelle yksin! Ota keittimellä valmistettavat eväät, mutta älä suunnittele reittiä liikaa. Haasta ajankäyttösi ja käytä karttaa. Käytä siis omia aivojasi yksin.
Eka yö yksin metsässä
Kun olin keväällä niin innostunut yksinretkeilyn tuomasta vapaudesta ja hiljaisuudesta päiväretkien muodossa, päätin nopeasti haastaa itseni yksin yöksi metsään ja sen tempun aika oli kesän alku eli toukokuun loppu. Täydellinen aika aloittaa yksinretkeily!
Oppi nro 3. Jos pimeys ahdistaa, aloita yksin yön-yli-retkeily touko-kesäkuussa. Hyttysiä ajatellen, aloita toukokuussa.
Tällöin ei tarvitse edes hyttysverkkoa jos on vaikka riippumatolla. Ei minullakaan silloin ollut. Pelkkä taivas kattona. Menin alueelle minkä tiesin ja missä oli suht lähellä muitakin retkeilijöitä.
Oppi nro 4. Toisia pelottaa ihmiset, toisia eläimet. Valitse paikka sen mukaan mikä tuntuu itsestä parhaimmalta.
Itse valitsin suositun alueen, missä ei kuitenkaan juuri itseni lähellä ollut muita ihmisiä, mutta kuulin heitä olevan järven toisella puolen. Jos olisi tullut hätä, ei olisi tarvinnut kuin huutaa. Muistan yöllä heränneeni hetkeksi riippumatosta ihmettelemään upeaa valoista kesäyötä. Järvellä oli hieman usvaa ja kuikat huutelivat. Mikä mieletön rauha ja onnellisuus kumpusi minuun. Tunnelma oli upea! Täydellinen sää ja minulla oli siinä kaikki mitä tarvitsin.
Yksinretkeily goes wild – yhdestä yöstä pitempiin seikkailuihin
Yksi yö on hyvä ensikosketus lajiin. Tein tällaisia retkiä kesällä 2020 muutaman ja keräsin luottoa omaan tekemiseeni. Heinäkuun lopussa kun menin yksin yöksi Mikkelin seutuville retkeilyalueelle missä ei ollut yhtään ketään, niin voin myöntää – silloin vähän illalla jännitti käydä puskapissalla. Yö oli jo selkeästi pimeämpi, eikä lähellä ollut ketään. Jossain vastarannalla joku mökki lapsiperheineen. Valoisaan aikaan kaikki oli jees, mutta pimeämmän tullen soitatin kännykästä musiikkia puskassa käydessäni ettei korvien tarvitse analysoida metsän ääniä – ja okei, ettei pedot hyökkää….. Oikeasti en edes tiedä mitä pelkään tai pelkäänkö enemmän ihmisiä vai eläimiä. Musiikki lohdutti silti, vaikka samaan aikaan itselleni naureskelinkin. Yöllä heräsin kuvaamaan ja sen hetken voitte itseasiassa nähdä blogin yläbannerikuvana. Ihana sumuinen kesäyö auringon noustessa. Se oli hieno hetki.
Oppi nro 5. Musiikki ja äänikirjat ovat best, jos ajatus lähtee laukkaamaan ja möröt pelottaa.
Tässä välissä kävin jälleen somesta löytämäni uuden tuttavan, nykyisin hyvän ystävän, kanssa vaeltamassa Kolilla. Opin siellä taas monia erilaisia juttuja, eli olin taas valmiimpi kun lähdin seuraavaksi yksin Hetta-Pallakselle! Vaellukselle, mistä on täysin oma postauksensa tulossa, mutta kerrottakoon, että oli elokuun puoliväli 2020 ja lähdin aika randomilla reissuun. Matkalla yövyin sysimustassa metsässä järven rannassa Viitasaarella. SE oli ehkä jännittävin yksinretkeily-yöni. Laitoin heinäkuun vaelluksen kaverilleni paniikissa yöllä viestiä, että pelottaa niin perkeleesti. Silloin pelotti kyllä ihmiset, ja että saiko siihen rantaan edes laittaa muutamaksi tunniksi majoitetta. Selasin paniikissa autossa yöllä nettiä enkä löytänyt syytä miksei saisi (loogisesti siis kyllä saa jokamiehen oikeuksilla, varsinkin kun kohteessa oli laavu, puuvaja ja se oli kaikille avoin paikka. Nyt tämä paniikki siitä jo naurattaa.) Aamulla lähdin jatkamaan matkaani kohti Hetta-Pallasta, ja huitaisin oman ensimmäisen vaellukseni ja vielä yksin. (Okei okei, partiossa käytiin vaeltamassa UKK-puistossa vuonna 2009, mutta sitä ei lasketa, se oli taas partiota.)
Oppi nro 6. Ole rohkea, mene, tee ja elä. Jos tulee paniikki, soita kaverille, ja syö suklaata.
Ensi postauksessa yksinretkeily Q&A! Siihen saakka moimoii!
Ps. Näithän jo mitä kaikkea minulla on suunnitteilla tälle vuodelle? Vuoden 2021 retkeily- ja seikkailuhaasteet!
Puspus!
-Muikku
(ei mikään normi muija)
